Yhteyshenkilöt

Päivi Kuitunen

yrittäjä, LKV
040 7717 346
paivi.kuitunen@tilana.fi

Olen aloittanut työurani yritysten ja yrittäjien parissa jo vuonna 1982 ja työ tuntuu edelleen palkitsevalta ja uutta oppii jatkuvasti.

Minulle on tyypillistä kouluttautua jatkuvasti työn ohessa sitä mukaan, kun työ on vaatinut uutta osaamista. Aloitin Asianajotoimisto Seppo Lindberg Ky:ssä asianajosihteerinä ja työssä keskityin hyvin nopeasti konkurssipesien hoitoon, joita varsinkin 90-luvulla riitti. Tein parhaani yrittäjien eteen vaikeassa tilanteessa ja yrittämisen rankin puoli tuli todella tutuksi. Yritysvarallisuuden realisointia tehtiin paljon. Opiskelin talouspäälliköksi, että opin paremmin lukemaan taseita ja ymmärtämään yritysverotusta.

Kun konkurssit vähenivät aloin etsiä uutta työtä. Olin kehittänyt itseäni hankkimalla tradenomin tutkinnon työllistymisen helpottamiseksi, mutta yrittäjähän minustakin sitten tuli. Ryhdyin franchising-yrittäjäksi ja perustin Lohjalle Varamiespalvelun vuonna 2000. Työvoiman vuokraus oli silloin vielä uutta, mutta hyvin se lähti. Yli 400 yritysasiakasta Läntisellä Uudellamaalla ja yli 4000 työntekijää sai työpaikan kauttamme. Työlainsäädäntöön tuli perehdyttyä huolellisesti, kuten useimpiin Työehtosopimuksiinkin. Työ oli todella rankkaa 24/7 työtä, josta 10 vuoden jälkeen olin saanut tarpeekseni. Onneksi hyvät jatkajat löytyivät omasta henkilökunnasta.

Mitään tekemättä ei voinut kuitenkaan jäädä, joten toimin Lohjan Keskustan Kehittämisyhdistys Lohcase ry:ssä puheenjohtajana ja lähdin mukaan kuntapolitiikkaan. Lohjan kaupunginvaltuustoa on nyt takana jo 12 vuotta ja etupäässä olen keskittynyt kaupunkisuunnitteluun, maankäyttöön, rakentamiseen ja kaavoitukseen. Poliitikkoa minusta ei taida tulla, mutta osaamista kunnan päätöksenteosta ja kuntayhtiöiden toiminnasta kylläkin. Välivuotena työnteosta opiskelin HHJ – ja Sijoitusneuvoja -tutkinnot ja keskityin sijoittamiseen. HHJ tutkinto antaa valmiudet yritysten hallitustyöskentelyyn.

Kun kaikki opit yhdistin, päätin perustaa TILANAN, joka alkuun keskittyi toimitilavälitykseen. Sitä varten luonnollisesti piti suorittaa LKV tutkinto, että toimintaa pystyi harjoittamaan. Toimitilavälityksen yhteydessä kävi ilmi, että toimitilan lisäksi usein myös yritys haluttaisiin myydä. Lähdin franchising- yrittäjäksi Suomen Yrityskaupat Oy -ketjuun, mutta kolmen vuoden jälkeen katsoin kuitenkin parhaaksi jatkaa itsenäisenä. Kilpailukieltovuoden jälkeen vuonna 2019 pystyin taas aloittamaan myös yritysvälittäjänä, joten referenssilistaa ei vielä ihan hirveästi ollut laittaa sivuille.

Monipuolinen kokemus näkyy toivottavasti työssäni hyvänä ymmärryksenä ja käsityksenä erilaisten yritysten toiminnasta ja yrittäjän arjesta. Pyritään yhdessä mahdollisimman hyvään lopputulokseen, olet sitten myymässä yritystäsi tai toimitiloja, tai tarvitset muuta järjestelyä. Neuvon aina mielelläni!